Kaapo vietti huolettoman lapsuuden emänsä kanssa, joka ei paljon piitannu siitä, mitä sen jälkeläinen hommaili.
Pikku pojat ovat oppineet toisiltaan paljon, ennenkaikkea "yhteisöllisyyttä" ( heh, keksinpä hienon sanan ;) ), tarkoittaen, että yhdessä pidetään yhtä, jes !
Oli ne vaan niin sulosia ensimmäisinä päivinä, kun toistensa mahan alta etsivät sitä elämän eliksiiriä, maitobaaria. Mutta, eihän sieltä mitään semmoista löytynyt, ainakin kaksi viikkoa kurkkivat vuoroin toistensa mahan alle, ennenkuin uskoivat, ettei sielä mitään ole. Vähän surullista, vai mitä? On se hellyytävää nähdä, miten kaksi ns. orpoa varsaa turvautuvat toisiinsa. Varsinkin samaan aikaan ja samasta heinäkasasta syödään, se on sitä turvallisuuden tuntua puolin toisin.
No, nyt ovat kumminkin jo sen verran isoja poikia, etteivät enään kaipaa emojaan.
Hipsu on kolme viikkoa Kaapoa vanhempi, jonkin verran korkeampi säkänen, koska on Fwb, eli Suomessa syntynyt puoliverinen.
Tiinan kanssa puuhastellaan poikien kanssa paljon, usein olemme yhtaikaa tallilla, kuulisittepa vaan miten me jutellaan pikku pojille, niin teillä olisi naurussa pitämistä. Ne on ihan kuin meidän pikku lapsia, siihen malliin me niille höpötellään. Mitä nyt välillä varsinkin minä joudun hieman korottaa ääntä Kaapolle, koska Kaapo on vähän kuriton.
Pureminen on jäänyt, mutta kun pitää olla aina ensimmäinen, siis ennen minua, joka paikassa. Sen pieneen päähän pitää nyt opettaa tapoja, että ihminen on AINA ennen sitä. Kyllä se kuuntelee, kun sille muutaman kerran konahtaa oikein kunnolla :D
Raipan käyttöä en hyväksy, ja muutenkin turha lyöminen ei ole hyväksi varsan koulutuksessa, eikä ketään muutakaan saa lyödä, koska hyvin nopeasti ne oppii pelkäämään tiettyjä liikkeitä ihmisessä.
Tarkoitus on opettaa Kaapoa positiivisen vahvistamisen ja negatiivisen vahvistamisen kautta. Positiivinen vahvistaminen tarkoittaa esim kun hevonen tekee oikein jonkun asian, niin se palkataan, ja taas negatiivinen vahvistaminen on esim paineen tuottaminen hevoselle, esim käyttäen semmoista riimua taluttaessa, mihin saa paineen (naruriimu). En tiedä, ymmärsittekö mitä ajoin takaa.
Naksutusta olen treenannut Kaapolla jo kauan, se on hyvin taitava siinä, ja tietää mitä pitää tehdä, että hänet palkataan. Kaapo on suorastaan liikuttavan innokas "oppilas".
Kaapon emällä, Rodelialla käytin targettina kärpäslätkää. Aina kun Rodelia kosketti sitä, naksautin ja palkkasin, ja sen oppimisessa ei mennyt kauaa, hämmästyin oikein, miten nopeasti hevonen oppii. Ja hevonen oppii negatiiviset asiat vielä nopeammin, kuin positiiviset. Kaikki heppaihmiset sen tietää.
25.2.2016 kuvaaja Karoliina Hulkko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti